Esitelmätiivistelmät



POLIITTINEN TUOMAS - TUOMAS AKVINOLAISEN KULTTI JA PAAVIUS

Filosofian tohtori Marika Räsänen puhui Villa Lanten Ystävien esitelmätilaisuudessa tiistaina 13.10.2015. Villa Lante on Marika Räsäselle tuttu paikka, hän on ollut lukuisia kertoja opiskelijana ja tutkijana Villa Lantessa. Lisäksi hän työskenteli Villa Lanten assistenttina vuosina 2005-2009.

Kolme pyhää Tuomasta

Keskiajan pyhimyskulteissa nousee esiin kolme tärkeää Tuomasta. Esitelmän otsikossa Akvinolaiselle annettu määre “poliittiinen” erottaa hänet apostoli Tuomaasta ja Canterburyn arkkipiispa Tuomas Beckettistä. Apostoli Tuomakseen liitetään usein määre “epäilevä”, sillä opetuslapsista juuri Tuomas epäili eniten Jeesuksen ilmestymistä. Tuomas Beckettiin voi puolestaan liittää määreen “päätön”, sillä pyhimyselämäkerran mukaan murhamiehet leikkasivat hänen päänsä poikki. Päätön Beckett julistettiin pyhäksi vain kolme vuotta kuolemansa jälkeen. Nopea kanonisointiprosessi paljastaa, kuinka Beckettistä tuli välittömästi kuolemansa jälkeen paaviuden voimakas tukipilari maallista valtaa vastaan.

Tuomas Akvinolaisen kanonisointiprosessi ei ollut yhtä nopea. Paavi Johannes XXII julisti Akvinolaisen pyhimykseksi noin 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Räsäsen mukaan tämä osoittaa, että Tuomas Akvinolaisella ei ollut kuollessaan paaville samanlaista välitöntä arvoa, kuin vaikkapa kaksi vuotta kuolemansa jälkeen kanonisoidulla Fransiskus Assisilaisella.

Tuomaksen tausta ja toiminta

Tuomas Akvinolainen syntyi merkittävään keski-italialaiseen aatelissukuun. Hän ei kuitenkaan kuulunut sukunsa päähaaraan ja oli perheensä nuorin lapsi. Suku suunnitteli hänelle merkittävää kirkollista uraa luostarin apottina. Näin ollen se, että Tuomas liittyi dominikaaniseen sääntökuntaan, järkytti sukulaisia ja esti tämän suunnitelman toteutumisen.

Tuomas tunnetaan ennen kaikkea oppineena kirkonmiehenä. Hän opiskeli ja opetti monissa Euroopan tärkeissä yliopistoissa. Ahkerasti kirjoittanut Tuomas saavutti alati laajenevaa mainetta kirkon opin merkittävänä uudistaja. Tällä oli suuri merkitys siinä vaiheessa, kun Tuomaksen pyhimyskultti levisi Keski-Italiaa laajemmille alueille.

Tuomaan kanonisaatio

Kanonisaatioprosessit olivat varhais- ja sydänkeskiajalla kirjavia. Ennen 1100-lukua paikallinen piispa saattoi julistaa henkilön pyhimykseksi. Paavin vallan kasvaessa tilanne muuttui ja 1200-luvulla paavit omivat itselleen oikeuden pyhimyksen kanonisoimiseen. Samalla kanonisaatioprosessista tuli tiukasti säädelty oikeudellinen toimi, mikä näkyy myös Tuomaan kanonisoinnissa.

Tuomaasta tehtiin kaksi laajaa kanonisaatiohaastattelua vuosina 1319 ja 1321. Ensin Tuomaan pyhyydestä todistivat lähinnä kirkonmiehet, kuten hänet hyvin tuntevat dominikaanit. Voi olla, että toiset haastattelut järjestettiin, jotta myös tavalliset ihmiset pystyivät kertomaan Tuomaksen tekemistä ihmeteoista. Kanonisaation nyrkkisääntö nimittäin oli, että mahdollisen pyhimyksen puolesta piti olla myös tavan ihmisten todistajanlausuntoja, joissa kerrottiin tämän hyveellisestä elämästä ja ihmeistä. Lukuisat keski-italialaiset maanviljelijät ja muut todistajat kertoivat monista pyhimyksen haudalla tapahtuneista ihmeparantumisista, kuten kurkkupaiseiden paranemisista ja nivelten nitkauttamisista.

Tuomaksen kanonisointi saattoi olla osa paavi Johanneksen laajempia valtapoliittisia toimia. Paavin tilanne oli tukala, sillä osa fransiskaaneista katsoi, että Kristus oli elänyt ilman maallista omaisuutta. Tästä he vetivät sen johtopäätöksen, että hyveellisten kristittyjen ja erityisesti paavin tulisi seurata Kristuksen esimerkkiä ja luopua omaisuudesta. Paavi ei luonnollisestikaan hyväksynyt tällaista köyhyyden vaatimusta. Siksi voikin olla, että hän mieltyi Tuomaksen huomattavasti maltillisempiin näkemyksiin.

Aluepolitiikkaa ja reliikkien siirto

Paavi Johannes XXII:llä saattoi olla myös aluepoliittisia syitä Tuomaksen kanonisoimiseen. Pyhän Pietarin kultti oli suosittu Keski-Italiassa, mikä osaltaan kertoi paavin suosiosta. Tuomas Akvinolaisen nostaminen Pietarin rinnalle sitoi aluetta samalla Pietarin ja hänen seuraajansa, paavin, valtapiiriin.

Tuomaksen reliikit siirrettiin Ranskan Toulouseen vuosina 1368-1369. Tämä näyttää liittyvän paavin kohtaamiin hankaluuksiin. Paavin Avignonin vankeus on päättymässä ja voi olla, että paavi Urbanus V osti paluunsa Roomaan lahjoittamalla Tuomaksen reliikit Toulouseen dominikaaneille. Viimeistään reliikkien siirron jälkeen Tuomaksen kultti muuttui paikallisesta yleiseksi. Kun Tuomas nostettiin uuden ajan alussa katolisen kirkon muiden suurten oppineiden rinnalle, hänen kulttinsa maine ja merkitys korostuivat entisestään.

Ossi Kokkonen, Villa Lanten Ystävät ry:n hallituksen jäsen, tiivistelmän laatija


KOULUTETTU SAALISTAJA – HAUKKAMETSÄSTYSTÄ KESKIAJALLA


Emeritusprofessori Pekka Niemelä piti kiinnostavan esitelmän keskiajan haukkametsästyksestä Villa Lanten Ystävien esitelmätilaisuudessa torstaina 24.9.2015. Turun yliopiston biodiversiteetti- ja ympäristötieteiden oppiaineesta eläköitynyt Niemelä kertoi Fredrik II Hohenstaufilaisen kirjoittamasta haukkametsästysteoksesta De arte venandi cum avibus keskiajan maailman ja luonnontieteen heijastajana.

De_arte_venandi_cum_avibus.jpg

Kuva: Wikipedia Commons

Fredrik II - poikkeuksellinen hallitsija

Fredrik II Hohenstaufilainen oli poikkeuksellinen hallitsija. Vuosina 1194–1250 elänyt Fredrik oli Sisilian kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari. Häntä on kutsuttu niin ensimmäiseksi nykyaikaiseksi ihmiseksi kuin koko maailman ihmetyksen kohteeksikin. Fredrikin isoisä oli Fredrik Barbarossa, 1100-luvun voimakas hallitsija. Hänen esi-isiinsä lukeutuivat myös Sisilian merkittävät normannikuninkaat Roger I ja Roger II. Fredrikin hallintokaupunki oli Sisiliassa sijaitseva Palermo.

Palermo oli kohtaamispaikka, jossa läntisen ja itäisen kristikunnan sekä islamilaisen maailman oppineet tapasivat. Hovissa toimi tiedeakatemia, jossa puhuttiin latinaa, kreikkaa ja arabiaa. Näin syntyi hedelmällistä vuorovaikutusta ja otolliset olosuhteet tieteen kehittymiseen. Fredrik oli suvaitsevainen hallitsija, ja tiedemiehet saattoivat esittää teorioitaan vapaasti. Fredrikin myötämielinen suhtautuminen tieteeseen näkyi lisäksi siinä, että hän suosi Salernon yliopiston lääketieteellistä koulua ja perusti Napolin yliopiston.

Haukkametsästys keskiajalla

Haukkametsästys oli keskiajalla pitkään kaikkien kansanosien harjoittamaa. Aikaa myöten siitä tuli erityisesti aatelin harrastus. Fredrikille haukkametsästys näyttää olleen todellinen intohimo.

Arvostetuimmat haukat tuotiin hallitsijoiden hoveihin Islannista ja Grönlannista. Myös Turussa ja Viipurissa toimineet Hansan asiamiehet välittivät arvostettuja lintuja Hollantiin ja sieltä edelleen Euroopan hoveihin. Pohjolan haukat olivat arvostetuimpia, sillä ne olivat suuria ja parhaita saalistajia. Erityisen arvokas oli valkoinen tunturihaukka. Haukkametsästyksen paras sesonki oli talvella, jolloin Pohjolasta tulleet hanhet ja vesilinnut talvehtivat Euroopassa.

Fredrikin haukkametsästysopas

Fredrikin teos jakaantuu kolmeen osaa. Kirjan aloittaa teoreettinen osa, jossa esitellään esimerkiksi lintujen morfologiaa ja käyttäytymistä. Toisessa osassa huomio on haukkametsästyksen käytännössä ja teoksen päättävä osa sisältää aineiston, joka tukee sekä teoriaa ja käytäntöä.

Kirjassa on runsas, ihastuttava kuvitus. Teosta on kuvittanut usea eri taiteilija, sillä tyyli vaihtelee huomattavasti. Teoksesta on tunnistettu noin 80 lintulajia. Kenties yllättävin tunnistettu laji on kultatöyhtökakadu, josta on kaikkiaan neljä kuvaa. Erikoinen on myös kyseisen linnun tarina: Fredrik sai harvinaisen kakadun lahjaksi Babylonian sulttaanilta. Lajia tavataan kaukoidästä ja Australiasta, ja niinpä kyseistä yksilöä voidaan pitää todisteena pitkistä kauppareiteistä.

Kakadun ohella Fredrik kirjoittaa laajasti muistakin papukaijoista. Hänen mukaansa ne olivat kaikkein arvokkaimpia puhuvia lintuja, sillä ne osaavat sanoa muita paremmin r-kirjaimen. Koristeelliset papukaijat ovatkin saaneet historian saatossa huomiota osakseen. Antiikin aikana rikkaat pitivät niitä yleisesti lemmikkeinään. Sittemmin 1500-luvulta eteenpäin löytöretkeilijät toivat Eurooppaan näitä eksoottisia lintuja. Niille opetettiin rukouksia ja psalmeja, ja puhekykynsä ansiosta niiden katsottiin olevan muita lintuja lähempänä jumalaa. Papukaijaa pidettiin myös ikuisen elämän vertauskuvana, ja niitä on useissa taideteoksissa.

Kirjan tieteellinen osio käsittelee erittäin asiantuntevasti metsästyshaukkojen morfologiaa, anatomiaa ja ekologiaa. Fredrik tekee havaintoja muun muassa lintujen muutosta, habitaatiovalinnasta ja pesimäbiologiasta. Fredrik on poikkeuksellisen tarkkanäköinen havainnoitsija. Niinpä hän on selvästi perillä esimerkiksi poissulkevan kilpailun periaatteesta ja onpa hänellä myös jonkinlainen aavistus luonnonvalinnasta, joka on darwinistisen evoluutioteorian perusta. Hän saattoi olla ensimmäinen ihminen, joka kiinnitti huomiota lajinsisäiseen muunteluun tarkastellessaan yksilöiden eroja lajin sisällä.

Fredrik oli tiedemies, joka teki erilaisia empiirisiä kokeita. Näin hän selvitti esimerkiksi sen, metsästävätkö hanhikorppikotkat näkö- vai hajuaistinsa perusteella. Hän suhtautui epäillen huhupuheisiin, eikä esimerkiksi pitänyt uskottavana tarinaa tuhkasta syntyvästä feniks-linnusta.

Ossi Kokkonen, Villa Lanten Ystävät ry:n hallituksen jäsen, tiivistelmän laatija

PAAVI – ROOMAN PIISPA JA MAAILMAN KIRKKOHERRA

 Piispa Teemu Sippo puhui paavin roolista katolisessa kirkossa Villa Lanten ystävien esitelmäillassa 11.3.2015. Teemu Sippo syntyi luterilaiseen perheeseen, ja hän kääntyi katolilaiseksi 19-vuotiaana. Sippo opiskeli katolista teologiaa Freiburgissa, minkä jälkeen hän on työskennellyt lukuisissa eri tehtävissä kirkon palveluksessa Suomessa ja ulkomailla. Sippo on ensimmäinen suomalainen katolinen piispa sitten 1500-luvun alkupuolella eläneen Arvid Kurjen.

Esitelmänsä aluksi piispa Sippo kertoi suhteestaan Villa Lanteen. Suomen Rooman-instituutti on hänelle hyvin tuttu lukuisilta Rooman matkoilta, etenkin suomalaisten ekumeenisten ryhmien vierailukohteena. Villa Lanten historia liittyy monin tavoin paaviin, kardinaaleihin sekä rakennuksen alapuolella sijaitsevan luostarin vaiheisiin. Villa Lanten läheisestä suhteesta Vatikaaniin kertoo sekin, että se toimii nykyisin Suomen Vatikaanin suurlähetystönä, vaikka suurlähettilään asemapaikka onkin Sveitsin Bernissä.

Rooman asema katolisen kirkon keskuksena perustuu Raamatun kertomuksiin Pietarista. Erityisen tärkeitä ovat paavin aseman määrittelyssä ovat Matteuksen evankeliumi 16.13-19 ja Johanneksen evankeliumi 21.15-17. Näissä katkelmissa korostuu Pietarin erikoisasema Jeesuksen opetuslasten joukossa ja alkuseurakunnassa. Pietarilla on Raamatussa erityinen armolahja, joka on myös paaviuden perusta. Tästä todistaa erityisesti Matteuksen evankeliumin kohta, jossa Simon saa lisänimen Petros, kallio. Piispa Sippo korosti, että tässä on kyseessä viran perustaminen, ei vain Simonille annettu henkilökohtainen lisänimi. Tällaisen tulkinnan puolesta puhuu esimerkiksi se, että Simon ei ollut järkälemäinen, kallionkaltainen henkilö, vaan impulsiivinen ja epäileväinen ihminen. Samaan suuntaan ajattelua ohjaa sekin, että Pietari on kuolevainen ihminen, kun taas kallio, kirkon perusta, ei tuhoudu.

Katolinen kirkko opettaa, että paavi on perinyt Pietarin tehtävät Rooman piispana ja katolisen kirkon johtajana. Katolisessa kirkossa Rooman piispanistuimen asemaa on kunnioitettu alusta alkaen. Arvostusta Roomalle on tuonut varsinkin se, että Pietari ja Paavali kuolivat marttyyrikuoleman kaupungissa. Oman lisänsä toi se, että Rooma oli valtavan imperiumin pääkaupunki. Rooman piispan erityisasema katolisen kirkon johdossa ei kuitenkaan syntynyt hetkessä, vaan se kehittyi ajan saatossa. Voidaankin sanoa, että ensimmäisellä vuosisadalla Rooman piispa ei ollut tietoinen erityisasemastaan. Vasta vähitellen Rooman piispa otti johtavan aseman ja alkoi vaatia kuuliaisuutta itsenään kohtaan.

Piispa Sipon mukaan paaviuden yksi suurimmista ongelmista on ollut se, että instituutioon on liittynyt myös maallista valtaa. Kirkkovaltiota johtanut paavi oli paitsi hengellinen johtaja, myös maallinen ruhtinas. Kirkkovaltio lakkasi olemasta, kun Italia yhdistyi ja paavi vetäytyi Vatikaaniin vuoden 1870 jälkeen. Vatikaanin olemassaolon ansiosta paavi ei ole riippuvainen mistään valtiosta, vaan kirkko on hyvin itsenäinen toimija. Vatikaanilla on edelleen edustus monessa maassa - pohjoismaissa edustaja on Tukholmassa asemapaikkaansa pitävä nuntius.

Paavin nykyinen asema perustuu Vatikaanin ensimmäiseen ja toiseen kirkolliskokoukseen. Vuosina 1869–70 pidetty ensimmäinen kirkolliskokous määräsi, että kirkon korkein johtajan valta ja asema kuuluu Rooman piispalle. Hengellinen valta kuuluu vastavalitulle paaville välittömästi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että uusi paavi saa valtansa heti kun hänet on valittu. Paavi on piispa, joka valitaan paaviksi – hän astuu virkaan, häntä ei vihitä virkaansa. Kirkolliskokous myös totesi, että paavi on erehtymätön puhuessaan ex cathedra, kun hän määrittelee moraalia ja uskoa koskevaa oppia. Tämä paavin erehtymättömyys ei siis koske esimerkiksi hänen kantojaan luonnontieteestä eikä se voi olla ristiriidassa katolisen opin kanssa. Tähän erehtymättömyyteen paavi on vedonnut vain kaksi kertaa. Sittemmin Vatikaanin toinen kirkolliskokous (vuosina 1962–65) on määritellyt tätä hieman uudella tavalla: paavi edustaa katolisen kirkon huippua, ja kirkko on se johon voidaan luottaa – uskovan kansan taju kertoo, mikä on oikeaa uskoa.

Paaviuden tehtävä on ylläpitää ja rakentaa koko kirkon ykseyttä. Paavin hengellinen valta on siis kirkon palvelemista. Katolisella kirkolla on tällä hetkellä 1,3 miljardia jäsentä, eikä näin ison joukon ykseys olisi mahdollista ilman paaviutta. Kirkon ykseyttä rakentavat paavin matkat eri puolille katolista maailmaa, samoin pyhiinvaeltajien Roomaan tekemät matkat. Paavi Johannes Paavali II muistetaan monista matkoistaan; hän kävi myös Suomessa. Johannes Paavali II kysyi muilta kristityiltä, miten paavius voisi palvella koko kristikuntaa. Myös nykyinen paavi Franciscus on tehnyt paljon julkisuutta saaneita matkoja. Esimerkiksi Manilassa Filippiineillä paavin johtamassa messussa oli läsnä 6 miljoonaa ihmistä. Paavin merkityksestä kertoo sekin, että häntä tulivat kuuntelemaan myös buddhalaiset, hindut ja muslimit – luottamus paavin moraaliseen auktoriteettiin ja sanomaan on globaali. Paavi Franciscuksella onkin hyvä tuntuma siihen, mitä nykyaikana tarvitaan. Hänen sanomansa on uskottava, sillä hän osoittaa käytännön esimerkillään kuinka ihmiset omassa elämässään voivat toimia oikein.

Ossi Kokkonen, Villa Lanten Ystävät ry:n hallituksen jäsen, tiivistelmän laatija

REGENSBURGISTA ROOMAAN. ERÄÄN KÄSIKIRJOITUKSEN MATKA KESKIAJAN JA UUDEN AJAN ALUN EUROOPASSA.

FM Reima Välimäki puhui Villa Lanten ystävien esitelmäillassa 27.11.2013 erään käsikirjoituksen – tarkemmin Codex Palatinus Latinus 677 – matkasta keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa.

Välimäki on kulttuurihistorian jatko-opiskelija Turun yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa aiheesta ”Celestiinipriori Petrus Zwicker ja kerettiläisten käännyttäminen n. 1390-1404". Villa Lanten Ystävät ry:n myöntämän väitöskirjantekijän stipendin turvin Välimäki työskenteli Roomassa keväällä 2012.

Codex Palatinus Latinus 677 on yksi Välimäen väitöskirjan keskeisiä lähteitä. Se sisältää kolmen harhaoppitraktaatin kokoelman. Yksi traktaateista käsittelee Välimäen tutkimuksen kohteen, priori Petrus Zwickerin toimia kerettiläisten käännyttämiseksi. Esitelmässä ei kuitenkaan sukellettu syvemmälle Välimäen väitöskirjan sisältöön, vaan lähdettiin selvittämään käsikirjoituksen vaiheita eurooppalaisten bibliofiilien käsissä.

Käsikirjoituksen kolofoni nimeää kopioijaksi Leonardus Regel de Ingolstadtin. Mutta onko Leonardus Regel kotoisin Ingolstadtista (Baierista) vai tehnyt kirjurin työtään siellä? Lienee ingolstadtlainen, sillä käsikirjoituksen todennäköisempi kirjoituspaikka on Regensburg. Processus domini Petri -kokoelman valakaavoissa mainitaan Regensburgin piispa, mikä Välimäen mukaan viittaa siihen, että käsikirjoitus on  hiippakunnallisen kanslian tilaustyö. Käsikirjoituksen vesileimojen perusteella kirja ajoitetaan 1460-luvun jälkipuoliskolle. Kirjan käsiala on kaunista ja siistiä. Välimäen mukaan käsikirja voisi olla esimerkki kaupallisesta käsikirjoitustuotannosta kirjapainotaidon varhaiskaudelta. Kirjassa on tuntematon, käsin piirretty vaakuna tai kenties ex libris.

Cod._Pal._germ.61_etukansi.jpg

Codex Palatinus Germanicus 61. Sidoksen etukansi vastaa  Palatinus Latinus 677:n kantta. Heidelbergin Palatina-kirjaston sidoksissa on Ottheinrich von der Pfalzin kuva ja vuosiluku, jolloin kirja on liitetty kokoelmaan. Kuva: © Universitätsbibliothek Heidelberg, Creative Commons -lisenssi.

Käsikirjoituksen jäljille päästään seuraavan kerran vuonna 1558, jolloin käsikirjoitus päätyy Frankfurtin kirjamessuilta Heidelbergin kirjastoon. Säilyneessä ostolistassa 16.10.1556–21.1.1558 kirjan hinnaksi on merkitty 12 Kreuzeria. Vaaliruhtinas, intohimoinen reformaattori ja kirjojen kerääjä Ottheinrich von der Pfalz liittää käsikirjoituksen Heidelbergin Bibliotheka Palatina -kirjastoon. Käsikirjoitus sai Heidelbergin Palatina-kirjaston tunnukset: vasikannahalla päällystetyt puukannet, Ottheinrichin kuvan ja metallisoljet.

Kysytään vielä, miksi ihmeessä reformisti Ottheinrich halusi inkvisiittorimanuaalin kokoelmiinsa. Välimäki selittää, että kerettiläisistä kertovat kirjoitukset olivat varsin suosittuja reformistien parissa. Ne olivat todiste siitä, että aina oli ollut olemassa oikea, joskin vainottu usko.

Heidelbergin kirjasto oli 1600-luvun ensimmäisille vuosikymmenille saakka merkittävin kirjasto Euroopassa. Paavi Gregorius XV pyrki lujittamaan Vatikaanin kirjaston arvovaltaa. Ainutlaatuinen tilaisuus siihen koitti, kun 30-vuotinen sota johti Heidelbergin valtaukseen vuonna 1622. Heidelbergin kirjat päätyivät heti seuraavana vuonna Vatikaaniin. Kirjat kuljetettiin karavaanilla Alppien yli Saksasta Italiaan. Kuljetus oli vaarassa pysähtyä kokonaan paavi Gregorius XV kuollessa. Paavi Urbanus VIII kuitenkin pelasti kuljetuksen rahakirstun kantta raottamalla. Käsikirjoitukset luokiteltiin Vatikaanin kirjastossa kielen mukaan. Käsikirjoitus löytyy edelleen Bibliotheca Apostolica Vaticana -kirjastosta signumilla Palatinus Latinus 677.

Lisää Välimäen väitöskirjatyöstä voi lukea Villa Lanten ystävien vuosikirjasta ROMA XII, johon Välimäki on kirjoittanut artikkelin ”Saksalaisen inkvisiittorin jäljillä Roomassa”.

Maria Tukia, Villa Lanten Ystävät ry:n sihteeri, tiivistelmän laatija



MIKSI NUORUUS OLI ANTIIKISSA OTOLLISTA AIKAA?

Dosentti Katariina Mustakallio pohti Villa Lanten ystävien esitelmäillassa 16.10.2013, miksi nuoruus oli antiikissa otollista aikaa. Mustakallio on yleisen historian dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Hän toimi Suomen Rooman-instituutin johtajana vv. 2009-2013. Mustakallio on antiikin kulttuuri- ja sosiaalihistorian tutkija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat olleet mm. naisten ja lasten asema, uskonto ja elämänkaari. Näihin kysymyksiin Mustakallio on paneutunut monissa tutkimuksissaan sekä johtamassaan Suomen Akatemian projektissa Religion and Children. Socialisation in Pre-modern Europe from the Roman Empire to the Christian World. Mustakallio jatkoi akatemian projektia Suomen Rooman-instituutin tieteellisen työryhmän johtajana – tutkimusaiheeksi muotoutui lapsuus ja nuoruus antiikin ja keskiajan maailmassa. Villa Lanten Ystävät ry on tukenut stipendein työryhmän toimintaa.

Landesmuseum_Trier.jpg

Poikien koulutusta kuvaava reliefi,  Rheinisches Landesmuseum Trier. Kuva: Katariina Mustakallio.

Esitelmässä pohdittiin, millainen rooli lapsuudella ja nuoruudella oli antiikissa. Mustakallio painottaa roomalaisen kulttuurin patriarkaalisuutta. Isällä oli valta päättää lasten elämän käännekohdista - tytön avioitumisesta ja pojan aikuistumisseremoniasta. Isällä oli valta päättää jopa lastensa elämästä ja kuolemasta. Tiedossa on vain muutamia tapauksia, joissa isä olisi käyttänyt valtaansa lasten surmaamiseen. Lasten hylkääminen oli kuitenkin yleistä antiikin aikana. Korkea lapsikuolleisuus kosketti suurta osaa perheistä. Antiikintutkimuksessa vallitsi pitkään negatiivinen kuva lasten ja nuorten elämästä. Philippe Ariès esitti v. 1960, ettei esimodernissa maailmassa vanhemmille syntynyt lapsiin emotionaalista sidettä suuren lapsikuolleisuuden vuoksi. Sittemmin Arièsin käsitykset on kyseenalaistettu. Vanhempien tunteista ja arvostuksesta lapsia kohtaan kertovat mm. lukuisat muistomerkit lasten haudoilla ja kuvalliset esitykset edesmennyttä lastaan surevista vanhemmista.

Ara_Pacis_Augustae.jpg

Keisariperheen lapsia Ara Pacis Augustae -alttarin reliefissä. Kuva: Katariina Mustakallio.

Lapsilla oli tärkeä rooli paitsi perheenjäseninä, myös uskonnollisina toimijoina. Antiikin historiankirjoituksesta käy ilmi, että uskonnollisten menojen suorittamiseen tarvittiin sekä miesten, naisten että lasten osallistumista. Augustuksen ajan historioitsijan Dionysios Halikarnassolaisen (2.22) mukaan Romulus määräsi, että papin vaimon ja lasten on suoritettava riitit, joihin laki kieltää miesten osallistumisen. Jos papilla ei ole lapsia, tulee hänen valita muista perheistä kaunein poika ja tyttö, jotka avustavat riiteissä kunnes poika saavuttaa miehuutensa ja tyttö menee naimisiin. Nuoret pojat ja tytöt toimivat uskonnollisissa rituaaleissa avustajina (camillus/camilla). Camilluksen tehtäviin ei kelvannut kuka tahansa. Festuksen mukaan camilluksen on oltava vapaasyntyinen poika (puer ingenuus). Plutarkhos taas vahvistaa, että lapsen molempien vanhempien on oltava elossa (patrimi matrimi). Serviuksen mukaan lapsen täytyy olla syntynyt perinteisestä confarreatio-liitosta.

Nuoret osallistuivat näyttävästi valtion uskonnollisiin seremonioihin ja kisoihin. Keisari Augustuksen elvyttämissä Vuosisataisjuhlissa (Ludi saeculares) esiintyi ensi kertaa poikien ja tyttöjen muodostaman nuorisokuoro, joka esitti vuosisataishymnin (carmen saeculare). Tytöillä oli erityinen rooli lepytysrituaaleissa. Ludus Troiae -kisat olivat nuorten yläluokan poikien taisteluesitys hevosilla. Certamen Capitolini -kisoissa oli oma luokkansa lapsille.

Kysytään siis vielä kerran - Miksi juuri nuorten panosta tarvittiin julkisissa rituaaleissa?  Miksi juuri nuoruus on otollista? Mustakallion mukaan syitä on monia. Nuoret symboloivat toivoa tulevasta. He olivat rituaalisesti puhtaita. Lisäksi julkiseen toimintaan osallistuminen paransi nuorten miesten uramahdollisuuksia, toi perheelle kunniaa ja vahvisti isän valtaa. Kattavampia tutkimustuloksia on odotettavissa ensi vuonna julkaistavasta, Mustakallion toimittamasta Suomen Rooman-instituutin julkaisusta  De Iuventute. Childhood and Agency in Antiquity and the Middle Ages. ACTA IRF 2014.

Maria Tukia, Villa Lanten Ystävät ry:n sihteeri, tiivistelmän laatija

 

VILLA FARNESEN TÄHTITAIVAS

Professori Tapio Markkanen puhui Villa Lanten ystävien esitelmäillassa aiheesta ”Nel blu dipinto di blu – Villa Farnesen tähtitaivas”. Markkanen on opettanut ja tutkinut tähtitiedettä Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan puheenjohtajana vuosina 2009-2011 ja toimii parhaillaan Suomen Unesco-toimikunnan puheenjohtajana toimikautena 2009-2014. Markkasen kiinnostuksen kohteita ovat  muun muassa Linnunradan rakenne, tähtien synty ja tähtitieteen historia. 

Tähtitaivaan kuvaamisella ja kartoituksella on pitkät perinteet. Astrologia, tähtitaivas ja eläinradan merkit muodostivat tärkeän aihepiirin antiikin ja renessanssiajan taiteissa. Tapio Markkanen tutki tähtitaivaan kuvauksia Farnesen suvun rakennuksissa asuessaan Villa Lantessa huhtikuussa 2011.

Farnese on myöhäisrenessanssin mahtisuku, joka on jättänyt jälkeensä huomattavia palatseja kuten Rooman Villa Farnese ja Villa Farnesina sekä Caprarolan Villa Farnese. Palatseista löytyy kiinnostavia kohteita tähtitaivaan tutkijalle.

Rooman Villa Farnesinan Galateian huoneen seinän ja katon maalauksissa on kuvattu taivasmytologinen aihe – Perseus surmaa Medusan. Tämän vuoksi Medusan pää tuli osaksi Perseuksen tähtikuviota. Maalaus korostaa tilaajan suvun historiaa – taivaan asento on valittu maalauksen tilaajan, Agostino Chigin, syntymähetken mukaan. Maalauksen tekijä on talon arkkitehti Baldassare Peruzzi.

Perseus_surmaa_Medeian_Villa_Farnesina_Galateian_huone.jpg

Perseus surmaa Medeian, Villa Farnesina Rooma, Galateian sali. Kuva: Tapio Markkanen.

Villa Farnese Caprarolan maalauksissa on runsaasti viittauksia tähtitaivaaseen ja taivaankappaleisiin. Pohjakerroksen ja piano nobilen huoneiden ja käytävien katot ja seinät on koristeltu kuva-aihein, jossa antiikin mytologia, Raamatun aiheet ja suvun historia yhdistyvät. Myös rakennusajan historian merkkitapaukset on ikuistettu palatsin seinille. Villan upein sali on Sala del Mappamondo. Salin nimi viittaa keskiaikaiseen kuvausperinteeseen, jonka tarkoitus on kertoa ihmisen pelastushistoriasta. Karttasalin seinille on kuitenkin kuvattu löytöretkien ajan tuoreinta tietämystä vastaavia karttoja. 

Sala del Mappamondon katseenkerääjä on katto, jonka sinistä yötaivasta hallitsevat antiikin taruhahmot.  Tähtitaivaalle on kuvattu viisikymmentä tähdistöä. Taivaan ekvaattori kulkee pitkittäin keskellä salin kattoa. Pohjois- ja etelänavan yhdistävä meridiaani kulkee katon keskipisteen kautta kohtisuoraan päiväntasaajaa vastaan. Ekliptika eli eläinrata on kuvattu aaltoviivana kääntöpiirien välissä. Utuinen Linnunrata aaltoilee tähdistöjen lomitse nousten savupatsaana Alttarin tähtikuviosta ja kiertäen tähtitaivaan ympäri.

Sala_del_Mappamondon_taivaskatto_kuva_Tapio_Markkanen.jpg

Sala del Mappamondon tähtitaivas, kuvassa mm. Argo-laiva, Jalopeura ja Juppiter salamakimppu kädessä valmistautuneena torjumaan Ison karhun hyökkäystä.      Kuva: Tapio Markkanen.

Tähtikuviot on maalattu elävästi ja yksityiskohtaisesti ja niissä on runsaasti viittauksia antiikin perinteeseen. Yksi maalauksen näyttävimpiä ja suurimpia  tähtikuvioita on Argo navis, argonauttien laiva. Katon freskot on maalattu vuosina 1573-73. Ohjeistajina olivat De Marij ja Orsini. Maalaajana on todennäköisesti Giovanni Antonio Vanosino da Varese. Taiteilija on maalauksessaan seurannut tähtitaivaan kuvaustraditioita. Esikuvina on todennäköisesti ollut Caius Julius Hyginuksen ja Albrecht Dürerin työt. Villa Farnesen taivas herätti ihastusta aikalaisissaan. Paavi Gregorius XIII rakennutti Rooman apostoliseen palatsiin ruokasalin, Sala Bolognan, jonka kattoa koristamaan tuli huomattavan samanlainen tähtitaivas kuin Caprarolan Villa Farnesessa. Taiteilija on Giovanni Antonio Vasonino da Varese, joka on myös todennäköisesti Villa Farnesen tähtitaivaan maalaaja.

Lisää luettavaa aiheesta löytyy mm. Villa Lanten ystävien vuosikirjasta Roma XI, johon Markkanen on kirjoittanut artikkelin ”Tähtien turvatit”, tai Markkasen teoksesta Paratiisista katsoen. Taivaan karttojen historiaa, Ursa 2009.

Maria Tukia, Villa Lanten Ystävät ry:n sihteeri, tiivistelmän laatija

 

MARE NOSTRUM MMXIII – NUORISOKULTTUURIN JÄLJILLÄ

Suomen Välimeren tiedeinstituuttien ystäväyhdistykset järjestävät vuosittain yhteisen esitelmäillan. Mare nostrum -tilaisuuden järjestäjänä toimi tänä vuonna Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry ja iltaan osallistuivat Villa Lanten Ystävät ry ja Suomen Ateenan-instituutin ystävät ry. Teemana oli nuorisokulttuuri.  

Illan aloitti Suomen Lähi-idän instituutin ystävien kutsuma YTM Sandra Nasser El-Dine aiheellaan ”Jordanialaisnuorten näkemyksiä parisuhteesta”. Nasser El-Dine tarkastelee väitöskirjassaan arabinuorten parisuhdekäsityksiä. Etnografinen tutkimus on alkuvaiheessa ja ensimmäinen kenttätyöjakso Jordanian Ammanissa on suoritettu. Haastateltavina oli 21-34 -vuotiaita, yliopistossa opiskelevia tai valmistuneita nuoria. 

Amman.jpg

Amman. Kuva: Sandra Nasser El-Dine

Nasser El-Dinen mukaan aineistosta nousee esille kaksi seurustelumallia, jotka vaikuttavat toisiinsa. Nuorten perinteiseksi kutsumassa mallissa sulhasehdokkaat esitellään tytölle tämän perheen välityksellä, ja pari tapailee vain lyhyen ajan ennen kihlausta. Nykyisin kihlaus voidaan kuitenkin purkaa, ellei pari sovi yhteen. Rakkauden ajatellaan kehittyvän tutustumisen myötä viimeistään avioliitossa. Toisessa seurustelumallissa nuoret rakastuvat tutustuttuaan toisiinsa esimerkiksi yliopistolla, työpaikalla tai internetin välityksellä. He saattavat seurustella pitkään, usein vanhempien tietämättä. Ongelmana tällaisissa suhteissa on, että nuorten perheet pyrkivät usein estämään avioliiton, koska eivät pidä kumppania sopivana. Nasser El-Dinen mukaan länsimaalaiset rakkaus- ja parisuhdekäsitykset vaikuttavat nuoriin – puolisoiden  välisen rakkauden merkitys korostuu.

Villa Lanten ystävien esitelmöitsijänä oli FM Elina Pyy aiheenaan ”Nuoruus ja aikuistuminen myöhäistasavallan ja varhaisen keisarikauden Roomassa”. Pyy tutkii väitöskirjassaan sodan sukupuolidynamiikkaa roomalaisessa varhaisen keisarikauden epiikassa. Hän kuuluu Suomen Rooman-instituutin johtajan, Katariina Mustakallion tieteelliseen työryhmään, jonka aiheena on lapsuus ja nuoruus antiikissa ja keskiajalla. 

Pyy keskittyi esitelmässään roomalaisten poikien aikuistumiseen. Pojan kasvaminen mieheksi oli monivaiheinen prosessi. Se alkoi teini-iässä toga virilis -seremonialla, jossa rituaalisesti luovuttiin lapsen togasta (toga praetexta) ja suojelevasta amuletista (bulla) ja pukeuduttiin miehen togaan. Seremonian jälkeen nuoret saivat enemmän vapauksia, mutta täysivaltainen kansalaisuus ja virkaura mahdollistuivat vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Sukupolvien välinen kuilu oli syvä. Roomalaiset liittivät nuoruuteen negatiivisia mielikuvia kuten hurjastelun, epävakauden ja huimapäisyyden, joiden pelättiin kääntyvän valtiota vastaan. Miehen katsottiin olevan parhaassa iässä 40-vuotiaana. Pyy painottaa asennemuutosta tasavalta-ajan ja keisarikauden välillä.  Keisari Augustus alkoi muokata poliittista järjestelmää nuorten miesten integroimiseksi yhteiskuntaan esimerkiksi laskemalla virkoihin pääsemisen vähimmäisikää. Augustus oli itse esimerkki miehestä, joka oli poikkeuksellisen nuorena kohonnut valtion johtoon. Myös Augustuksen ajan kirjailijat kuten Vergilius ja Livius kuvailevat nuoria miehiä positiivisesti – pelottomina ja uhrautuvina sankareina.

Suomen Ateenan-instituutin ystävät oli kutsunut puhujakseen FM Sanna Joskan, jonka aiheena oli ”Antoninusten  keisariperheen lasten ja nuorten kunnioittaminen Rooman valtakunnan itäisillä alueilla”. Joska tekee väitöstutkimusta keisariperheiden lapsista tehdyistä kuvauksista. Aineistona ovat piirtokirjoitukset, rahat ja veistokset. Joska kuuluu Suomen Rooman-instituutin tieteelliseen työryhmään.

Antoninusten_keisariperhe.jpg

Antoninusten keisariperheen poikien veistoksia. Kuvassa todennäköisesti keisari Lucius Verus ja Marcus Aureliuksen poika Marcus Annius Verus. Kuva: Sanna Joska

Joska keskittyi esitelmässään Antoninusten keisariperheen lapsista ja nuorista tehtyihin kuvauksiin. Keisariperheen kolme sukupolvea –  Antoninus Pius & Faustina vanhempi, Marcus Aurelius & Faustina nuorempi sekä Commodus – ovat saaneet osakseen paljon yksityishenkilöiden ja yhteisöjen pystyttämiä muistomerkkejä itäisellä Välimerellä. Miksi keisarin perheen merkitystä korostettiin valtakunnan itäosissa? Keisariperheelle omistettujen muistomerkkien taustalla vaikuttaa hellenistinen kuvaamistraditio, jossa monarkit kuvataan lastensa kanssa tarkoituksena korostaa hallitussuvun jatkuvuutta. Joskan mukaan Antoninusten keisariperhe painotti myös itse perheen merkitystä, mikä näkyy esimerkiksi keisariperheen jäseniä kuvaavissa kolikoissa. Lisäksi Joska näkee Rooman valtakunnan itäisillä alueilla kukoistaneella nuoruuden palvonnalla (mm. Antinoos-veistokset) yhteyden keisariperheen nuorukaisten kuvauksiin.

Maria Tukia, Villa Lanten Ystävät ry:n sihteeri, tiivistelmän laatija

PRAENESTEN SOLJEN ARVOITUS

Professori Heikki Solin ratkoi Praenesten soljen arvoitusta Villa Lanten ystävien esitelmäillassa 13.3.13. Solin on tehnyt uransa antiikintutkimuksen parissa ja hänet tunnetaan erityisesti roomalaisen epigrafiikan ja antiikin onomastiikan tutkimuksesta. Hän on toiminut Suomen Rooman-instituutin johtajana vv. 1976-1979 ja Helsingin yliopiston latinalaisen filologian professorina vv. 1985-2003.

praenesten_solki.jpg

Praenesten solki. Kuva: Wikimedia Commons

Solin vertaa Praenesten soljen löytymisen jälkeisiä käänteitä salapoliisitarinaan, josta puuttuu vain murha. On herrasmiesarkeologi ja salaperäinen, sensaatiomainen kultainen solki. Mutta kuka on tarinan konna ja kuka sankari? Fibula Praenestina kietoutuu kiehtovasti Villa Lanten historiaan. Vuonna 1887 arkeologi Wolfgang Helbig esitteli soljen yleisölle. Samana vuonna hän vuokrasi Gianicolo-kukkulalta renessanssihuvilan ja ryhtyi isännöimään Villa Lantea. Helbigin poika Demetrio osti sittemmin huvilan ja myi sen vuonna 1950 Suomen valtiolle.

Miksi Praenesten solki on ollut akateemisten kiistojen myrskynsilmässä jo yli sadan vuoden ajan? Solki löydettiin Palestrinasta (antiikin Praeneste) ja se ajoitetaan 600-luvun alkupuolelle eKr. Solkeen on kaiverrettu varhaisin tunnettu latinankielinen piirtokirjoitus Manios med fhefhaked Numasioi, klassiseksi latinaksi Manius me fecit Numerio, ”Manius teki minut Numeriukselle”. Vastaavia ”puhuvia” esineitä ei tunneta näin varhaiselta kaudelta. Sekä soljen että sen kirjoituksen aitous herätti kuitenkin pian epäilyksiä. Piirtokirjoitus on kuin kielihistorian oppikirjaesimerkki. Solin kuitenkin huomauttaa, että Helbig tuskin arkeologina olisi pystynyt keksimään näin nerokasta esimerkkiä.

Varsinainen myrsky asiasta nousi kuitenkin vasta 1980 kun professori Margherita Guarducci julkaisi kirjansa La cosiddetta Fibula prenestina. Antiquari, eruditi e falsari nella Roma dell' Ottocento. Guarducci väitti kirjassaan Helbigin väärentäneen piirtokirjoituksen ja antiikkikauppias Francesco Martinettin valmistaneen soljen.

Toimiessaan Suomen Rooman-instituutin johtajana Solin kävi Guarduccin kanssa pitkän puhelinkeskustelun soljesta ja Helbigistä ennen Guarduccin kirjan julkaisua. Solin kertoi, että keskustelu paljasti Guarduccin kirjan julkaisemisen todelliset motiivit – epäilysten taustalla oli Helbigin henkilöhistoria, eivät filologiset, epigrafiset tai luonnontieteelliset perusteet, vaikka niihin kirjassa vedotaankin.

Helbig välitti antiikkiesineitä ulkomaille ja jotkut hänen myymänsä taideteokset paljastuivat myöhemmin väärennöksiksi. Helbigin osuutta väärentämiseen ei ole pystytty todistamaan. Guarducci oli kuitenkin vakuuttunut Helbigin epäluotettavuudesta ja päätti todistaa soljen väärennökseksi. Samalla hän aloitti Helbigin mustamaalauksen, joka johti kunnianloukkausoikeudenkäynteihin.

Guarduccin julkaisun myötä soljen aitoutta epäilevien joukko kasvoi. Consensus soljen aitoudesta saavutettiin vuonna 2011, jolloin Daniela Ferro ja Edilberto Formigli esittivät uuden luonnontieteellisen analyysin, joka todisti kiistatta sekä soljen että kirjoituksen autenttisuuden. Guarducci oli siis väärässä syyttäessään Helbigiä. Guarduccin ansiona voidaan kuitenkin pitää keskustelun herättämistä 1800-luvun humanistisen tutkimuksen valonaroista käytännöistä kuten muinaismuistojen kaupasta.

Maria Tukia, Villa Lanten Ystävät ry:n sihteeri, tiivistelmän laatija