Muistijälkiä antiikin Roomasta

 

Muisti on tutkitusti epätarkka, ja kun muistamme jotakin, se on monella tavalla suodattunutta. Kun kolme yli 80-vuotiasta miestä muisteli kirkon tulipaloa, joka oli tapahtunut 70 vuotta vuotta aikaisemmin, he tuon tuosta ojensivat toisiaan: "Ei se niin mennyt! Annahan kun minä kerron."

Kun minua pyydettiin mukaan tähän blogiin, ajattelin heti erästä muistikuvaa noin 55 vuoden takaa. Kuva on säilynyt tarkkana, enkä ole epäillyt sen todenperäisyyttä. Koin tapahtuman itse, eikä seurassani ollut silloin muita.

Marraskuussa 1959 New Yorkissa oli saanut ensi-iltansa William Wylerin ohjaama Ben Hur, joka oli yksi siihen asti suurimmista elokuvaprojekteista. Wikipedian mukaan elokuva kertoo "ensimmäisellä vuosisadalla elävästä juutalaisesta ylimyksestä nimeltä Judah Ben Hur, jonka kuningaskunnan, Juudean, käskynhaltijaksi nimitetään hänen roomalainen lapsuudenystävänsä Messal. Judahin ja Messalan poliittiset näkemykset kuitenkin eroavat toisistaan, eivätkä he enää tule toimeen keskenään kuten ennen". Ei siis mitään uutta auringon alla Lähi-Idässä silloinkaan.

Vanhempamme olivat opastaneet meidät lapset elokuvien pariin, ja ennen kymmenettä ikävuottani olin nähnyt heidän seurassaan useita koti- ja ulkomaisia elokuvia, joista parhaiten on jäänyt mieleen Jacques Tatin mestariteos Enoni on toista maata. Jyväskylässä oli niihin aikoihin useita elokuvateattereita kuten Salome, Suomi-Elo, Elohuvi ja Jyväs-Kino

Ben Hur oli ensimmäinen elokuva, jota menin katsomaan yksin. Olin lukenut antiikin Roomasta kertovia seikkailutarinoita, joten tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Elokuvaa esitettiin Jyväs-Kinossa, ja sain paikan parvekkeen eturivistä. Elokuva oli pitkä, ja puolivälissä oli tauko, jonka aikana koneenhoitaja kelasi ja vaihtoi filmikelat.

Teatterin omisti kaksi naimatonta ja pikkupojan silmiin jo silloin aika iäkästä sisarusta, jotka toimivat lipuntarkastajina ja hoitivat myös teatterin kioskia. Minulla ei ollut rahaa ostaa kioskista mitään, mutta viisas äitini oli tehnyt minulle voileipiä taukoevääksi. Hän oli käärinyt leivät paksuun voipaperiin, joka rapisi ikävästi, kun avasin pakettia. Paperin ääni hävetti, vaikka parvekkeella ei tainnut olla muita. Voileipien avulla jaksoin katsoa elokuvan loppuun, ja mieleeni ovat jääneet erityisesti hurjat takaa-ajokohtaukset.

Muistin voileipäpaketin hyvin, mutta elokuvan juonen jouduin tarkistamaan Wikipediasta. Lisäksi olin varma, että pääosan esittäjä oli Yul Brynner, mutta juutalaista ylimystä esittikin Charlton Heston. Brynner oli pääosassa Kymmenessä käskyssä, joka valmistui vuonna 1956.

Villa Lantessa olen käynyt kerran, keväällä 1997 Suomen tiedetoimittajain liiton opintomatkan yhteydessä. Muistan parvekkeelta avautuvan kauniin maiseman, tutkimuksistaan innostuneesti kertoneet tutkijat ja talon rauhallisen ilmapiirin. Mutta paremmin muistan pienen trattorian Trasteveren kaupunginosassa, jonkin matkan päässä Villa Lantesta. Söin siellä ensimmäisen kerran elämässäni helmikanaa. Ravintolan salissa oli silloin kaksi suurta seuruetta, suomalaisten tiedetoimittajien ja roomalaisten syntymäpäivää juhlivien parikymmenpäiset ryhmät. Jossakin vaiheessa seurueemme viritteli laulua, luultavasti suomalaisia tangoja. Syntymäpäiväseurue vastasi lauluumme, ja pian salissa kaikuivat suomalais-italialaiset sävelet. Kaksintaistelu oli leppoisampi kuin Ben Hurin aikaan, vaikka molemmin puolin annoimme palkeiden pauhata.

Samalla matkalta muistan toisenkin tarinan. Virallinen matkaohjelmamme Roomassa oli jo päättynyt, ja meillä oli vapaapäivä ennen lähtöä Firenzeen. Lähdin aamulla liikkeelle ilman tarkkaa suunnitelmaa. Hotellin lähellä näin nelihenkisen perheen tutkimassa karttaa. Ohi kulkiessani tunnistin heidät kielen perusteella venäläisiksi. Kierreltyäni kaupungin nähtävyyksiä  kahdeksan tunnin verran kohtasin perheen uudelleen, nyt lähellä Colosseumia. Kuvasin areenaa ja sen ympäristöä, kun perheen isä tuli luokseni. Hän kysyi, voisinko ottaa heistä kuvan niin, että Colosseum näkyy myös kuvassa. Autoin mielelläni, ja tänään kuvani on heidän kotialbumissaan.

Antiikin Roomasta voi löytää jälkiä eri puolilta Eurooppaa. Olen seurannut oopperaa Veronan areenalla helteisenä kesäiltana, ja äskettäin näin Espanjan Toledossa kerrostalon alta 1990-luvulla löytyneitä roomalaisen kylpylän uuneja ja höyryputkia. Kerran ohikulkumatkalla huomasin Budapestiin vanhimmassa kaupunginosassa erään rakennuksen katolla kyltin: Római Fürdő, roomalainen kylpylä. Niillä paikoin sijaitsi noin 1500 vuotta sitten roomalaisen Pannonian keskus Aquincum. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä kylpylästä, toivoin, että olisi vielä käytössä.

Vesa Niinikangas

Kirjoittaja on vuonna 1950 syntynyt toimittaja ja runoilija, joka on toiminut myös kustantajana ja Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteerinä sekä Kulttuurintutkimus ja Tiedetoimittaja -lehtien päätoimittajana.

 

 

"Ben hur 1959 poster" by Reynold Brown - impawards.com. Licensed under Public Domain via Wikimedia Commons