Enni Hiltunen: Pyhän Birgitan jalanjäljissä Roomassa


Viikon kestävän antiikin ja keskiajan kurssin aikana ehdimme käydä sekä tavallisimmissa turistinähtävyyksissä että hieman vähemmän tunnetuissa kohteissa. Itselleni kurssin kiinnostavimpia kohteia oli yllättäen Piazza Farnesella sijaitseva birgittalaisluostari, jossa kävimme viimeisenä iltanamme. Sanon yllättäen, sillä oletin olevani vaikuttunein majesteetillisen monumentaalisista kohteista, kuten Colosseumista tai Forum Romanumista. Birgittalaisluostarin pienet huoneet ja alttarit sekä sisar Marja-Liisan esittelykierros olivat kuitenkin paitsi tervetullutta vaihtelua Rooman väenpaljoudesta, myös hyvä kokoava loppukaneetti viikolla käsiteltyjä aiheita ajatellen - tein nimittäin omat kurssiesitelmäni juuri pyhästä Birgitasta ja hänen tyttärestään Katarinasta. Oppimani tuntui konkretisoituvan roomalaisittain suhteellisen vaatimattomassa rakennuksessa ja siihen liittyvissä kiinnostavissa tarinoissa.

Pohjoismaalaisena naisena löysin Birgitasta ja Katarinasta tietynlaisen samaistumisen kohteen, olivathan hekin pohjoismaalaisia muukalaisia Roomassa. Heidän matkansa Roomaan oli tosin huomattavasti pidempi ja kenties hieman merkityksellisempi kuin minun (en ainakaan usko, että yksittäisen historian opiskelijan viikon matka Roomaan aiheutti suurta likutusta paavissa tai muuallakaan roomalaisten psyykessä). Birgitta ja Katarina viipyivät Roomassa noin kaksikymmentä vuotta, ja etenkin Birgitta jätti pysyvän jäljen katolilaiseen kirkkoon ja luostaritoimintaan. Roomassa nykyään sijaitseva vaatimaton luostari ja sen yhteydessä oleva kirkko eivät aivan täysin ilmennä hänen rooliaan katolilaisessa pyhimyskatalogissa. Hän on muun muassa yksi Euroopan kolmesta naissuojelupyhimyksestä, mikä kertoo hänen tärkeästä asemastaan katolilaisessa kirkossa.

Tilat, joissa pääsimme sisar Marja-Liisan johdolla vierailemaan, olivat hänen kertomansa mukaan Birgitan ja Katarinan asuinhuoneita, joista sittemmin on tehty alttarihuoneita. Luostarilla on hallussaan myös muutama reliikki, joita niin ikään pääsimme katsomaan. Huoneissa näkyi Roomalle tyypillinen aikakausien kerrostuminen; paikoin katto oli useita satoja vuosia vanha, Birgitan näkyjä kuvaavat seinämaalaukset taas 1800-luvulta ja niin edelleen. Talon omistajat ovat luonnollisesti vaihtuneet vuosisatojen saatossa, ja birgittalaisluostarin käyttöön tila pääsi vasta 1900-luvulla. Sisar Marja-Liisa esitteli meille myös luostarin yhteydessä olevan chiesa di Santa Brigidan eli Pyhän Birgitan kirkon huolimatta siitä, että kirkko oli jo siltä päivältä ehditty sulkea. Kirkko oli verrattain pieni, mutta kuitenkin kaunis ja koristeellinen, kuten katolilaiset kirkot yleensä.

Juuri luostarin ja kirkon yllättävän pieni koko olivat kierroksen mielenkiintoisimpia seikkoja. Tilat olivat kyllä koristeellisia, mutta hieman ahtaita, ja selvästi tarkoituksenmukaisia. Pyhä Birgitta oli elinaikanaan paitsi harras kristitty, myös ahkera katolisen kirkon arvostelija (hän muun muassa tuomitsi anekaupan), minkä tunsin itse näkeväni luostarin ja kirkon tiloissa edelleen - kirkko ja luostari olivat kyllä katolisen uskon mukaisia, mutta niissä oli oma tunnelmansa, joka korosti Birgitan näkyjä ja hänen ekumeenista lähestymistapaansa kirkon toimintaan.'

Vaikka Roomassa voi joskus kirkoissa vieraillessaan tuntea hukkuvansa barokkiloistoon ja reliikkeihin, jokaisella kirkolla on loppujen lopuksi oma tarinansa ja tunnelmansa. Pyhän Birgitan luostari ja kirkko ovat tästä mielestäni erinomainen esimerkki. Varsinkin pohjoismaalaiselle, luterilaiseen uskoon kasvatetulle vierailijalle ne antavat mielenkiintoisen katsauksen pohjoismaalaiseen kristinuskoon ennen reformaatiota.

Kirjoittaja osallistui vuonna 2019 Helsingin yliopiston järjestämälle opintomatkalle Roomaan. Vetäjinä toimivat prof. Anu Lahtinen ja dos. Marja-Leena Hänninen.