XVII

Jokaisella on Roomansa. Minulle Rooma on lapsuuden olympialainen kaupunki.

 Roomassa käytiin olympiakisat vuonna 1960 ja osaan yhä vaivatta ulkomuistista luetella niiden kisojen juoksujen voittajat. Ihmisen muisti on kummallinen! Sekin on muuten syöpynyt syvälle pääkoppaani, että roomalaisin numeroin laskettuna ne olivat XVII olympialaiset.

 Olin silloin kuusivuotias ja nämä oman aikansa usainboltit, joita saattoi kurkkia vaasalaisen sähköliikkeen näyteikkunan pienestä mustavalkotelkkarista, olivat suurimpia sankareitani. Tex Willer, Pecos Bill ja Battler Britton jäivät kauas taakse.

 Useimpiin liittyy vahvoja muistikuvia. Armin Hary oli se satasen herkkä saksalainen aavistuslähtijä. Italialaisen Livio Berrutin muistan mustissa laseissa laskettelevana tyyliniekkana, jonka näkeminen vuotta myöhemmin Helsingissä olympiastadionilla oli pikkupojan unelmien täyttymys.

 Täyden kierroksen voiton joutuivat jakamaan jenkki Otis Davis ja Saksan Carl Kaufmann ennätysajalla 44,9! Tiilimurskan kahta kierrosta hallitsi uljaasti askeltava musta-asuinen Peter Snell, joka oli vielä vakuuttavampi neljä vuotta myöhemmin. Maileri Herb Elliotista mieleen on jäänyt hänen salainen aseensa: mitä pahemmalla koiranilmalla lähtee treenaamaan, sitä varmemmin kilpakumppanit laiskottelevat kotona. Ihan hyvä elämänohje monellakin alalla?

 Murray Halbergin vasen (?) käsi oli jotenkin surkastunut, mikä ei kyllä haitannut voitokasta menoa. Kympin venäläisestä Pjotr Bolotnikovista mielikuvat ovat hämärimmät. Mutta entäs maratonin paljasjalkainen sankari Abebe Bikila! Hänen innoittamanaan juoksin ilman kenkiä kilpaa vielä 60-luvun lopulla, vaikka Abebe itse oli jo siirtynyt kenkäkantaan neljä vuotta myöhemmin Tokiossa.

 Pika-aitojen voittajaa en kyllä sittenkään muista, mutta koko kierroksen ykkönen oli Glenn Davis. Ei kuitenkaan sukua sileän voittajalle. Ja sitten vielä esteiden mestari Zdzislaw Krzyszkowiak, joka opetti minulle jo tuolloin, että puolalaisia nimiä ei pidä lausua ihan kirjaimellisesti.

 Tuossa iässä en ollut vielä kovin kiinnostunut naisista, joten jääköön lista siltä osin.

 ***
 
Olen yhä innokas penkkiurheilija, mutta Rooman jälkeisistä voittajista minulla on vain hataria muistikuvia. Mitä tuoreemmat kisat, sitä vähemmän.

 Muistin tutkijat tietenkin helposti selittävät tämän ilmiön. Pikkupoikana aihe oli äärimmäisen kiehtova ja pään muistikapasiteetille oli aika vähän kilpailevaa tarjontaa. Nyt on sitten ihan päinvastoin. Olisi silti mielenkiintoista tietää, vieläkö ilmiö on samanlainen, kun lastenkin maailmassa virikkeiden määrä on moninkertaistunut.

 Joka tapauksessa Rooma on omassa tajunnassani yhä jollain tavoin enemmän olympiakaupunki kuin mikään muu paikka maailmassa.

 Kun viimeksi toissa kesänä kävin Roomassa, en ikävä kyllä päässyt irtautumaan pyhiinvaellusmatkalle Stadio Olimpicolle. Mutta Rooma oli urheilukaupunki silloinkin - kaikkialla seurattiin lähetyksiä meneillään olevista jalkapallon MM-kisoista. Tunnelma tosin oli hieman latistunut, koska Italia oli jo ehtinyt pudota pelistä pois.

Rosan baarin terassitelevision ruudusta heijastuvat innostuneiden seuraajien kasvot.

Kansainvälinen kaupunki keräsi silti isot ja värikkäät yleisöjoukot ulkoilmaravintoloiden telkkareiden ääreen jännittämään ja pitämään omiensa puolta. Aivan kuin silloin 54 vuotta aikaisemmin Vaasassa näyteikkunan ulkopuolelle.

Antti Marttinen

 Kirjoittaja on Taloustaito-lehden päätoimittaja, joka asui lapsuutensa samassa kaupungissa, mistä tuli Rooman kisojen ainoa suomalainen olympiavoittaja, hevosvoimistelija Eugen Ekman.